Suomalaiset - Euroopan vanhin kansa

Alla oleva on kirjoittajan kooste viime vuosituhannelta. lue tämä: Eurooppalaisten juuret

Sisältö       

	Suomalaiset - Euroopan vanhin kansa
	Asutuksen valtavirrat
	Eurooppalaiset ennen indoeurooppalaisia
	Suomen kieli - alkuperäiskieli
	Kielenvaihto nykyään

Suomalaiset - Euroopan vanhin kansa

1980-luvulla aloitettu Euroopan kansojen mitokondrion DNA:n kartoitus päätyi yleiseurooppalaiseen geeniperheeseen, eli kaikki Euroopan kansat, kahta lukuunottamatta (saamelaiset ja baskit), osoittautuivat perimältään sukulaisiksi. "Eurooppalaisista" irlantilaiset ovat meistä kauimpana, hollantilaiset, ruotsalaiset ja virolaiset lähimpänä. Voimme siis sanoa kuuluvamme kansaan, jonka etniteetti on muotoutunut tässä maanosassa, ja joka on säilyttänyt jatkuvuuden alkuperäiseen kieleensä. Voimme pitää itseämme alkuperäisasukkaina. Kielitieteen termejä, indoeurooppalainen, uralilainen jne, ei nykyisin käytetä tieteellisessä keskustelussa käsiteltäessä ihmispopulaatioiden biologista perimää. Geneettiset etäisyydet osoittavat että itämerensuomalaiset ovat lähempänä ruotsalaisia kuin kielellisiä sukulaisiaan volgansuomalaisia mareja ja permansuomalaisia komeja. Mustalaiset ovat indoeurooppalaisia. Slaavit, baltit ja germaanit eivät ole geneettisiä kokonaisuuksia, ja ilmiöinä myöhempiä kuin suomalaisten geenipoolin muodostuminen. Se prosessi, joka loi germaanit, slaavit jne loi myös suomalaiset samoista aineksista. Meillä on poikkeuksena tallella (muuntuneena) alkuperäinen puhuttu kieli. Näillä muilla ei ole vaan he ovat vaihtaneet kielensä indoeurooppalais-suomalaisugrilaiseen sekakieleen vain joitain tuhat vuosi sitten.

Kaiken kaikkiaan suomalaiset osoittautuivat geneettisesti varsin yhtenäiseksi kansaksi. Selvitettäessä suomalaisten sukujuuria on vertailupohjana käytetty eri Euroopan kansojen mitokondriaalisen perimän monimuotoisuutta. Tulosten perusteella on pääteltävissä, että suomalaisten mitokondriaalinen DNA on hyvin samanlaista kuin muiden eurooppalaisten kansojen, niin suomalaisugrilaisten kuin indoeurooppalaisten. Mitokondriaalisen DNA:n tutkimukset tukevat siis olettamusta suomalaisten läntisestä, indoeurooppalaisesta geeniperimästä. Indoeurooppalainen geenikompleksi mainitaan jostain syystä läntiseksi, vaikka indoeurooppalaiset ovat kaukaa idästä muuttaneita paimentolaisia. Kartta alla esittää yhden mahdollisen IE-kansojen alkukodin.

Asutuksen valtavirrat

Moderni tutkimus esittää että suomalaisugrilaisten esihistoriallisen asutuksen leviämisen valtavirta on kulkenut etelästä pohjoiseen eikä idästä länteen. Tämä ns jatkuvuusteoria myös toteaa että suomensukuisia on asunut Itämeren läheisyydessä jopa yli 10 000 vuotta. Itämerensuomi on uudissana jolla Julku (1997) tarkoittaa itämerensuomalaisten kussakin historian vaiheessa asuttamaa aluetta. Itämerensuomalaisiin luetaan suomalaiset, karjalaiset, vepsäläiset, vatjalaiset, virolaiset, inkeriläiset ja liiviläiset.

Kuudennella vuosituhannella ennen ajanlaskun alkua (e a a) Eurooppa oli jakautuneena kahteen laajaan elinkeinovyöhykkeeseen rajan kulkiessa nykyisen Hollannin paikkeilta halki Keski-Euroopan Mustallemerelle ja Uralvuoriston eteläosiin. Pohjoispuoliskon väestöt olivat ruoankäyttäjiä (food approprieters) eli metsästäjä-kalastaja-keräilijöitä, ja eteläpuoliskon väestöt ruoantuottajia (food producers); Keski-Euroopan lössialueilla maanviljelijöitä ja karjanhoitajia, ja Mustanmeren pohjoispuolisilla aroilla karjankasvattajia. Pohjoisen väestöjen yhteinen kommunikointiväline oli metsästäjien uralilainen kantakieli (U), etelän väestöjen kieli oli indoeurooppalainen kantakieli (IE), ja baski (Bs). Kantakielissä oli tietysti monia murteita.

Kartta alla esittää Euroopan oletetun kielitilanteen noin vuonna 5500 eaa, jolloin maanviljelys on juuri saapunut Eurooppaan (Wiik: Eurooppalaisten juuret).

 

Eurooppalaiset ennen indoeurooppalaisia

Vuoden 5500 e a a jälkeen elinkeinovyöhykkeiden raja alkoi liukua kohti pohjoista. Ilmaston lämpenemisen seurauksena kasvillisuusvyöhykkeet siirtyivät,ja suurriistanmetsästäjien oli edullista siirtyä saaliinsa perässä kohti pohjoista. Paikalleen jäänet joutuivat sopeutumaan. Tämä liuku tapahtui kahdella tavalla: siten, että vain väestöjen elinkeino ja kieli muuttuivat väestöjen pysyessä paikoillaan (cultural and linguistic diffusion), ja migraatioiden kautta eli siten, että etelän ruoantuottajia muutti pohjoiselle vyöhykkeelle vieden tänne samalla oman elinkeinonsa ja kielensä (demic diffusion). Wiik (Julku 1997) esittää, että elinkeino- ja kielirajan liuku tapahtui ratkaisevimmin edellisellä kuin jälkimmäisellä tavalla. Pohjoisen metsästäjät vaihtoivat paitsi elinkeinonsa myös uralilaisen (myöhemmin suomalais-ugrilaisen SU) kielensä indoeurooppalaiseen. Euroopan pohjoispuoliskon eteläosissa tapahtui siis kielenvaihto U/SU>IE. Pohjoisimmat väestöt jäivät kieleltään enemmän tai vähemmän ennalleen. 

Kielenvaihtovyöhyke (Wiik: Eurooppalaisten juuret). Etelän prestiisikielet ovat IE, (indo)iranilaiset (Ir) ja turkkilaiset (T) kielet; pohjoisen väistyvät kielet (joista jää substraatti kielenvaihtovyöhykkeen 'uusiin' kieliin) ovat baski (Bs) ja suomalais-ugrilaiset (FU) kielet. Kielenvaihtoalueen uudet (kielenvaihdon tuloksina syntyvät) kielet ovat lännestä itään itaali (I), keltti (C), germaani (G), baltti (B), slaavi (S), skyytti (Sc), tšuvassi (Ts), tataari (Ta) ja baškiiri (Ba).

Suomen kieli - alkuperäiskieli

U/SU ja IE kielet ovat olleet toisiinsa tiiviissä yhteydessä viimeiset 7500 vuotta. Germaanisten kielten syntyalue on Pohjois-Saksa, Tanska ja Skåne ja täältä ovat germaaniset kielet myöhemmin levittäytyneet eri suuntiin. Tämä kielenvaihto (3500-2800 e a a) IE+ U/SU substraatti eli IE+su johti erkanemiseen muista IE-kielistä. SU kieli siis muutti Pohjois- ja Keski-Euroopassa puhutun indoeuroopan ääntämisen (ja syntaxia) toisenlaiseksi; IE kielestä tuli  alkuväestön kieli mutta niin paljon muuttuneena että siitä tuli oma germaaninen kieliperheensä. Sama tapahtui myös muilla alueilla (ks kartta yllä). Myöhempää IE vaikutusta on eniten Itämerensuomen rannikkomurteissa, mikä on seurausta indoeurooppalaisista muuttoaalloista pronssikaudella (eniten 1500-900 e a a), roomalaisella kivikaudella (50-400), ristiretkiaikana (1050-1300), ja keskiajalla.

Arkeologian, genetiikan ja kielitieteen tutkimus tukee väitettä, että myöhäisemmän pronssikauden kieli skandinaviassa oli suomalaisugrilainen. Keski-Ruotsin alkuperäiskieli (läntinen varhaiskantasuomi) on tiettävästi ensimmäinen suomen kieli joka hävisi Ruotsissa. Tämä kielenvaihto tapahtui vasta 700 e a a jälkeen.

Kielenvaihto nykyään

Kielenvaihto ja siis myös U/SU ja IE kielten välinen raja on liukunut kohti pohjoista aina tähän päivään asti niin että kieliraja nyt on pohjoisessa Fennoskandiassa norjan/ruotsin/venäjän ja lapin/suomen/karjalan välisenä. Kielenvaihdon ja kielirajan liuku kohti pohjoista ei ole vieläkään pysähtynyt; se jatkuu edelleen eli norja, ruotsi ja venäjä ovat koko ajan voittamassa alaa lapin, suomen ja karjalan kustannuksella.

Ne suomalaiset jotka kruunu kutsui asuttamaan Ruotsin sisäseutua 1500- ja 1600-luvuilla, ja jotka ovat satojentuhansien ruotsalaisten esi-isiä, asettuivat 150 pitäjään 10 maakunnan alueelle. 1960-luvulla heidän suomen kielensä katosi, mikä on kielenvaihdon viimeinen vaihe. 

Mikael.Reuter@iki.fi