|
|
Vanhin tunnettu maininta Suomesta on roomalaisella Pliniuksella. Pari vuosikymmentä myöhemmin kirjoitti toinen roomalainen, Tacitus, kuuluisan kuvauksensa fenneistä teoksessaan "Germania" vuodelta 98. Ilmeisesti käydään loputtomasti keskustelua siitä peruskysymyksestä, tarkoittiko Tacitus fenneillään lappalaisia vai suomalaisia. Kun kauan aikaa on varsinkin suomalaisessa tutkimuksessa kovin yksimielisesti ajateltu Tacituksen tarkoittaneen lappalaisia, viime aikoina on kuitenkin alkanut näkyä kannanottoja, joiden mukaan tilanne ei ehkä olekaan aivan selvä. Fennien ohella Tacitus puhuu sithoneista, "rantalaisista", jotka on hyvin usein yhdistetty kainulaisiin. Englannin kuninkaan Alfred Suuren pohdiskelu maailman ja Pohjolan maantieteestä hänen Orosius-mukaelmassaan (890-luvulta) sekä siihen sisältyvä kuninkaan norjalaisen lähdemiehen Ottarin kertomus pohjoisimmista alueista ovat vanhinta lähdekerrostumaa, jossa Kvenland mainitaan, ja tarjoaa hyvän kuvauksen kveeneistä ja heidän valtakunnastaan. Seuraavaksi kertovat Kvenlandista ja kveeneistä muinaispohjoismaiset saagat, joista tärkeimmät on kirjoitettu 1200-luvulta alkaen. Todellinen ajallinen välimatka Alfrediin ja Ottariin ei kuitenkaan ole näin pitkä, sillä saagoissa kirjattiin vanhempaa perimätietoa. Termi saaga jätetään tavallisesti suomentamatta. Saagaa pidetään milloin taruna, milloin satuna tai tarinana. Tosiasiassa saaga on yhtä kuin historia. Islannin kielessä ei vielä tänä päivänäkään ole yleismailmallista kreikkalaisperäistä sanaa historia, vaan vastineena on yhä saga. Mutta nyt onkin huomattava, että juuri näin oli jo vuosituhat sitten. Muinaisislantilaiset saagat ovat yhtä kuin tuon ajan islantilainen historiankirjoitus. Snorri Sturlusonin Heimskringlan, "Maan kehrän", maantieteellinen maailmankuva on tarkka, ja esim Landnámabók eli Islannin asuttamisen saaga on niin äärettömän tarkka että vielä tänä päivänä voi Islannissa kulkea oppaana Landnámabók. Snorri itse kirjoittaa Heimskringlan prologissa: "Haraldin luona oli skaldeja, ja vielä nyt osataan heidän runonsa ja runot kaikista myöhemmistä Norjan kuninkaista, ja me otamme miuluimmin todistuksia siitä, mitä runoissa on lausuttu itse ruhtinaille tai heidän pojilleen. Pidämme totena kaiken sen, mitä nämä runot sisältävät heidän retkistään ja taisteluistaan. Skaldien tapana tosin on ylistää eniten sitä, jolle he runonsa esittävät, mutta kukaan ei silti uskaltane kertoa hänelle itselleen sellaisista hänen teoistansa, joiden kaikki kuulijat ja hän itse on tiennyt olevan valhetta ja tyhjää lorua. Sehän olisi pilkkaa eikä ylistystä." Luotettavimpana islantilaisena saagana, Kvenlandin ja kveenien suhteen, on vanhastaan pidetty Egilin saagaa. Julku (1986) esittää että Orkneyingasaagan Fundinn Noregr-sikermä on tärkein muinaisislantilainen lähde Kvenlandin ja kveenien tutkimuksessa. Julkun kirjassa on saagan teksti rinnakkain sekä muinaisislanniksi että suomeksi. Tässä versiossa vain suomeksi. Fundinn Noregr on sananmukaisesti suomennettuna "Löydetty Norja". Vapaasti käännettynä: Norjan löytyminen tai Norjan perustaminen, latinaksi "Norvegia inventa". Saagassahan kerrotaan Norjan perustamisen alkuvaiheet; Norjan nimen ja synnyn selitystarina; "sitä hän (Nórr) kutsui Norjaksi".
Fundinn Noregr – Norjan perustaminen 1 Kappale Fornjótr oli kuninkaan nimi; hän hallitsi niitä maita, joita kutsutaan Suomeksi ja Kvenlandiksi; se on itään siitä merenlahdesta, joka kulkee kohti Kantalahtea. Sitä me kutsumme Helsinginpohjaksi. Fomjótrilla oli kolme poikaa; yhden nimi oli Hlér, jota me kutsumme Aegiksi, toisen nimi oli Logi, kolmannen Kári. Hän oli Frostin isä, tämä taas oli Snaer Vanhan isä. Hänen poikansa nimi oli Thorri; hänellä oli kaksi poikaa; toisen nimi oli Nórr ja toisen Górr, hänen tyttärensä oli nimeltään Gói. Thorri oli suuri uhraaja; hän uhrasi joka vuosi keskellä talvea; sitä he kutsuivat Thorrin uhriksi; tästä sai kuukausi nimensä. Sattui eräänä talvena Thorrin uhrin aikaan, että Gói hävisi pois eikä saatu tietää, mihin hän oli joutunut, eikä häntä löydetty; ja kuukauden kuluttua Thorri antoi viettää uhrijuhlan ja uhrata, jotta saataisiin tietää, mihin Gói oli joutunut; sitä he kutsuivat Góin uhriksi. Eivätkä he saaneet tietää, mitä hänelle oli tapahtunut. Kolmen talven jälkeen hänen veljensä lupasivat lähteä etsimään häntä ja päättivät etsiä niin, että Nórr etsisi maitse ja Górr meren luodoilta ja saarilta laivoilla kulkien. Kummallakin näistä veljeksistä oli seurue. Górr vei laivansa pitkin merenlahtea ja tuli Ahvenanmerelle. Sitten hän tutki laajalti svealaisten saaristoa ja kaikki saaret, jotka ovat Itämeressä, ja sen jälkeen goottien saariston ja meni sitten Tanskaan ja tutki siellä kaikki saaret. Siellä hän tapasi sukulaisiaan, jotka polveutuivat Hléseyn Hlé Vanhasta; ja täältä hän jatkoi matkaa edelleen eikä saanut tietää mitään sisarestaan. Mutta hänen veljensä Nórr odotti, kunnes lumi peitti metsät ja hiihtäminen kävi hyvin päinsä. Sen jälkeen hän lähti Kvenlandista ja kulki merenlahden sisälaitaa ja tuli paikkaan, missä asuu lappalaisiksi kutsuttuja ihmisiä; se on Finnmarkin selkäpuolella. Mutta lappalaiset yrittivät estää heidän kulkunsa, ja käytiin taisteluun. Ja niin miehuus ja taikavoima auttoivat Nórria ja hänen miehiään, että heidän vihollisensa joutuivat kauhun valtaa kuultuaan taistelun melskeen ja nähtyään aseiden välkkeen, ja lappalaiset lähtivät pakoon. Mutta Nórr lähti sieltä länttä kohti Kölille ja oli kauan taivasalla niin, etteivät he nähneet ketään ihmistä, ja he pyydystivät ruoakseen eläimiä ja lintuja; ja he tulivat paikkaan, missä joet laskevat tuntureilta länteen. Siellä he kulkivat jokien juoksun mukaan ja tulivat merelle; siellä heitä vastassa oli vuono, joka oli suuri kuin merenlahti. Siellä oli suuria kyliä, ja laaksot ulottuivat vuonoille saakka. Siellä heitä vastaan heti hyökkäsi koolle kerätty sotajoukko ja kävi Nórrin kimppuun, ja tapahtui niin kuin tavallisesti, että kaikki väki joko kaatui siihen paikkaan tai pakeni, mutta Nórr ja hänen miehensä kulkivat eteenpäin ja ruohopalon tavoin levittäytyivät pelloille. Nórr kulki koko vuonon ympäri ja laski sen valtansa alle, ja hänestä tehtiin niiden maiden kuningas, jotka olivat vuonojen sisäpuolella. Siellä Nórr viipyi kesäkauden, kunnes lumi satoi metsiin; silloin hän kääntyi taas niitä laaksoja vastaan, jotka ovat vuonoista etelään. Tätä vuonoa kutsutaan nyt Trondheimiksi. Muutamat miehistään hän lähetti ulompaa tietä Moerianan kautta. Hän alisti kaiken mihin kulkikaan. Ja kun hän oli tullut etelään yli sen tunturin, joka oli etelään laakson pohjukan jälkeen, hän marssi etelään laaksoja pitkin, kunnes hän tuli suurelle järvelle, jota kutsuttiin Mjorsiksi. Sieltä hän kääntyi jälleen länteen tunturille, koska hänelle oli sa nottu, että hänen miehensä olivat joutuneet häviölle sitä kuningasta vastaan, jonka nimi oli Sókni. Silloin he tulivat siihen kylään, jota he kutsuivat Valdresiksi. Sitten he kulkivat merelle ja tulivat pitkälle ja ahtaalle vuonolle, joka nyt on nimeltään Sogn. Siellä hän tavoitti Sóknin miehineen, ja siellä he kävivät ankaran taistelun, sillä Sókni ei väistynyt taikavoimansa ansiosta. Nórr kävi kovasti päälle, ja hän ja Sókni antoivat iskuja toisilleen. Siellä kaatuivat Sókni ja monet hänen miehistään. 2 Kappale Tämän jälkeen Norr kulki sille vuonolle, joka on pohjoiseen Sognesta. Siellä oli aikaisemmin hallinnut Sókni, ja sen nimi on nyt Sókninlaakso. Siellä Nórr viipyi kauan, ja sen nimi on nyt Nórrinvuono. Siellä hänen veljensä Górr tapasi hänet, eikä kumpikaan ollut saanut tietää mitään Góista. Górr oli alistanut valtansa alle kaikki ulkoreunan maat, joihin hän oli tullut etelästä käsin. Ja silloin jakoivat veljekset maat keskenään. Nórr sai kaiken mannermaan, ja Górr oli saava kaikki ne saaret, joiden kautta hän mannermaalta katsoen oli laivoillaan kulkenut. Ja tämän jälkeen Nórr matkasi Uplantiin ja tuli paikkaan, jota nyt sanotaan Heidmorkiksi. Sitä paikkaa hallitsi kuningas nimeltään Bjargin Hrólfr; hän oli jättiläisen Svadin poika Dovren pohjoispuolella. Hrólfr oli ryöstänyt Kvenlandista Thorrin tyttären Góin. Hän lähti heti Nórria vastaan ja haastoi tämän kaksintaisteluun. He ottelivat kauan, eikä kumpikaan saanut haavoja. Sen jälkeen he tekivät keskenään rauhan, ja Nórr sai vaimokseen Hrólfrin sisaren ja Hrólfr sai Góin. Sitten Nórr palasi pohjoiseen siihen valtakuntaan, jonka hän oli alistanut; sitä hän kutsui Norjaksi. Tätä valtakuntaa hän hallitsi niin kauan kuin eli ja hänen jälkeensä hänen poikansa, jotka jakoivat maat keskenään. Ja mitä suuremmaksi tuli kuninkaiden luku, sitä enemmän kuningaskunnat alkoivat pienetä ja hajosivat sillä tavoin fylkeiksi. 3 Kappale Górrilla olivat saaret, ja häntä kutsuttiiin sen vuoksi merikuninkaaksi. Hänen poikiaan olivat Heiti ja Beiti; he olivat merikuninkaita ja hyvin ylimielisiä. He hyökkäilivät usein Nórrin poikien valtakuntaa vastaan, ja he kävivät monia taisteluja vaihtelevalla onnella. Beiti laski laivoillaan Trondheimiin ja hävitti siellä. Hän jäi ankkuriin paikkaan, jota nyt kutsutaan nimellä Beitsaer ja Beitstod. Siellä hän vedätti laivat Beitstodin satamasta pohjoiseen yli Eldueidin, josta pohjoiseen on Naumudal. Hän istui laivan perään ja tarttui peräsimeen, ja hän alisti kaiken maan, joka oli paarpuurin puolella, ja siellä oli paljon kyliä ja paljon maata. Górrin poika Heiti oli merikuningas Sveidin isä, tämä taas Halfdan Vanhan isä, tämä Ivar uplantilaisjaarlin isä, tämä Eystein glumran isä, tämä rikkaan ja neuvokkaan jaarli Rognvaldin isä. Saagan maantiede on niin täsmällistä, että kaikki paikat joille Nórri retkensä ulotti, voidaan tunnistaa vielä tänäänkin elävistä paikannimistä. Saagan tarkkaan maantieteeseen sisältyy Julkun mukaan sellainen logiikka, että kun saaga on selitystarina, jolla valaistiin Norjan alkuvaiheita, itse asiassa Norjan syntyä, niin toki kuvattavan alueen maantieteen oli pidettävä paikkansa. Olisi perin merkillistä, jos tämä maantieteellinen tarkkuus ei sitten ulottuisikaan Muinais-Kainuun puolelle. Heti alussa siis ilmoitetaan Fornjótrin hallitsevan kahta maata, jotka olivat Finland ja Kvenland. Ensimmäinen tietenkin tarkoittaa Suomea eli myöhemmän kielenkäytön Varsinais-Suomea. Sen asemaa ei millään tavalla ilmoiteta, vaan sitä pidetään itsestäänselvyytenä. Sen sijaan Kvenlandin eli Kainuunmaan asema ilmoitetaan. Tärkeintä on tässä yhteydessä muistaa, missä N6rr tuli Norjan puolelle. Nórr tuli Norjan puolelle Trondheimissa lähdettyään lappalaisten luota länteen. Näin jää yksi ainoa alue Nórrin lähtökohdaksi, ja se on myöhempi Ruotsin Lappi. Siis Ottarin ja Fundinn Noregrin kirjoittajan käsityksissä Kvenlandin sijainnista ei ole mitään ristiriitaa.
Orkneyingasaaga on Orkney-saarten jaarlien tarina. Se kirjoitettiin todennäköisesti jo 1100-luvun lopulla, mutta noin vuoden 1230 tienoilla saaga toimitettiin uudelleen. Toimittajana oli saagan uusimman, kriittisen laitoksen julkaisijan Finnbogi Gudmungssonin mukaan itse Snorri Sturluson. Alkuperäisessä Orkneyingasaagassa ei ollut kolmea ensimmäistä kappaletta, vaan ne kirjoitti Gudmungssonin käsityksen mukaan Snorri. Nämä kolme kappaletta, jotka tavallisesti tunnetaan nimellä Fundinn Noregr, ovat itse asiassa esihistoriallinen johdanto eli kertomus Norjan historian alkuvaiheista. Saagassa ilmoitetaan Kvenlandin ensimmäinen kuningas, joka oli Fornjótr, ja sen jälkeen tulee genealogia. Kuningassuku johdetaan alkuvaiheessa Górriin ja Nórriin asti. Luettelossa ovat nimet Hlér eli Aegi, Logi, Kári, Frosta, Snaer Vanha sekä Thorri. Kaikki nämä ovat skandinaavisen mytologian jättiläisiä. Tarinan huipentuma on tietysti siinä, että Norja sai nimensä Nórrista. Kysymyksessä on siis selitystarina, jossa annetaan valaisua moneen tärkeään seikkaan Norjan ja Islannin historiassa. Mutta minkä takia Snorri sijoitti Norjan synnyn juuret Kainuunmaahan eli Kvenlandiin. Samoihin aikoihin kuin Snorri kirjoitti johdannon Orkneyingaan, hän kirjoitti myös suurteoksensa Norjan kuningassaagat. Niissä Norjan alkuhistoria on aivan toinen kuin Orkneyingassa. Tanakvislin itäpuolella Aasiassa oli maa, jota kutsuttiin Aasalandiksi tai Aasaheimiksi, ja sen keskuslinna oli Aasgard. Sitä hallitsi Odin, joka oli suuri soturi. Odin lähti sitten liikkeelle Aasgardista ja kulki Gardarikeen ja sieltä Saksinmaahan. Edelleen hän kulki pohjoiseen ja tuli vanhaan Sigtunaan, minne hän asettui. Monivaiheisten taistelujen jälkeen Odinin jälkeläiset sitten tulivat hallitsijoiksi kaikkiin pohjoisiin maihin, myös Norjaan. Tjodolv sanoi näin: "Norjassa viihtyy vihannoiden oksa Odinin oivan heimon…" Snorrin kannalta tilanne on nyt tietenkin selvä. Ikivanhan perimätiedon pohjalta hän sepitti kuningassaagoihin Norjan kuninkaiden (samoin Tanskan ja Ruotsin) alun. Ja tämä alku oli myyttinen. Ensimmäinen päällikkö oli itse jumala Odin ja alkumaa oli myyttinen Aasaheim. Kun Snorri nyt Orkneyingaan sepitti toisenlaisen kertomuksen Norjan alusta, niin se ei eräässä mielessä ollut ristiriidassa kuningassaagojan kanssa, sillä, aivan ilmeistä on, että nytkin oli kysymyksessä ikivanhan tarina-aineksen hyväksi käyttö. Alku oli jälleen myyttinen; olihan ensimmäisenä kuninkaana hirmuinen jättiläinen Fornjótr, ja – niin voitaneen olettaa – myös se maa, Kvenland, johon alku sijoitettiin, oli myyttinen. Fundinn Noregr ei siis ole mikä tahansa muinaisislantilaisen saagan pätkä, joka voidaan tarunomaisuutensa takia heittää ilman muuta sivuun, vaan se on mitä keskeisintä islantilaista historian tulkintaa.
Se saaga, jonka varassa kuva Muinais-Kainuusta on uudemmassa tutkimuksessa ennen muuta rakennettu, on Egil Skallagriminpojan saaga ja siinä kertomus kainulaisten kuninkaan Faravidin ja norjalaispäällikön Torolf Kveldulfinpojan taisteluista karjalaisten kanssa. Syy tähän on aivan selvä. Vaikka Egilin saaga eräin osin voidaankin osoittaa epähistorialliseksi, sen ydintä eli yhteenottoa toiselta puolen norjalaisten ja kainulaisten sekä toiselta puolen karjalaisten välillä on pidetty kuitenkin historiallisena ja sen vuoksi tätä kautta syntyvää kuvaa Muinais-Kainuusta todempana kuin sitä kuvaa, joka syntyy Fundinn Noregrin myyttisen kertomuksen kautta. Julku esittää että toisenlainenkin tulkinta on mahdollinen eli että huolimatta Fundinn Noregrin myyttisyydestä sen miljöökuvausta eli tässä yhteydessä maantiedettä voidaan pitää ja on pidettävä tietyssä mielessä täysin totena. Julku ei mitenkään kiellä Egilin saagan Kainuun kuvauksen arvoa, vaan pitää sitä hyvinkin tärkeänä. Torolf kulki sinä talvena jälleen kerran Finnmarkia, ja hänellä oli mukanaan lähes sata miestä; nyt kävi jälleen niin kuin edellisenä talvena, että hän kävi kauppaa lappalaisten kanssa ja kulki laajalti Finnmarkia. Mutta kun hän pyrki kauas itään ja tieto hänen matkastaan levisi, tuli silloin hänen luokseen kainulaisia, jotka sanoivat, että heidät oli lähetetty hänen luokseen ja että sen oli tehnyt Faravid, Kainuunmaan kuningas. He sanoivat, että karjalaiset hävittivät hänen maassaan ja hän lähetti viestin, että Torolfin pitäisi lähteä sinne ja antaa hänelle apua. Viestin mukana tuli lupaus, että Torolf saisi yhtä suuren osan saaliista kuin kuningas ja jokainen hänen miehensä yhtä paljon kuin kolme kainulaista. Kainulaisilla oli laki, että kuningas saisi seurueensa kanssa kolmasosan saaliista ja sitäpaitsi päältä majavan-, soopelin- ja näädännahat. Torolf esitti asian seuralaisilleen ja pyysi heitä itse valitsemaan, lähtevätkö vai eivätkö, ja useimmat päättivät uskaltaa, koska kysymyksessä oli niin suuri saalis, ja niin päätettiin seurata lähettejä itään. Finnmark on hyvin laaja. Sen länsipuolella on meri ja siinä isoja vuonoja, samoin on pohjoispuolella ja itään päin. Mutta eteläpuolella on Norja, ja Finnmark käsittää sisäpuolen niin kauas etelään kuin Haalogaland ulkopuolen. Mutta itään Naumudalista on Jemtlanti, ja sitten Helsinglanti, ja sitten Kainuunmaa (Kvenland), sitten Suomi (so Varsinais-Suomi), sitten Karjala. Mutta Finnmark on kaikkein näiden maiden yläpuolella, ja siellä on laajoja tunturiseutuja osaksi laaksoissa ja osaksi vesien varsilla. Finnmarkissa on tavattoman suuria vesiä ja vesien varsilla suuria metsiä, mutta pitkin maata on korkeita tuntureita, ja niitä nimitetään Köliksi. Mutta kun Torolf tuli itään Kainuunmaahan ja tapasi kuningas Faravidin, silloin he varustautuivat matkalle, ja heillä kolme sataa miestä, norjalaisten kanssa neljä. Ja he kulkivat ylemmän Finnmarkin kautta ja tulivat sinne, missä ne karjalaiset olivat tuntureilla, jotka aikaisemmin olivat hävittäneet kainulaisten maata. Mutta kun nämä huomasivat vihollisen tulevan, he kokoontuivat yhteen ja kävivät vastaan odottaen saavansa voiton. Mutta kun taistelu alkoi, norjalaiset hyökkäsivät kovasti, sillä heillä oli vahvemmat kilvet kuin kainulaisilla; silloin kohtasi mieskato karjalaisten joukkoa, ja monet kaatuivat ja osa pakeni. Silloin saivat kuningas Faravid ja Torolf suunnattomasti saalista; he palasivat Kainuunmaahan. Mutta sitten kulkivat Torolf ja hänen seurueensa Finnmarkiin, ja kuningas Faravidista he erosivat ystävyydessä. Torolf tuli tuntureilta alas Vavsneriin ja lähti ensin kartanoonsa Sandnäsissa ... Vain vähän myöhemmin Torolf Kveldulfinpoika miehineen kierteli uudelleen Lapinmaata ja tapasi taas kuningas Faravidin. He tekivät nyt yhdessä sotaretken, ja saagan kuvaus tapahtumasta on seuraava: Samana talvena lähti Torolf ylös tuntureille mukanaan sata miestä, kulki suoraan itään Kainuunmaahan ja tapasi kuningas Faravidin. He pitivät keskenään neuvoa ja päättivät matkata tunturin yli niin kuin edellisenä talvena. Ja heillä oli mukanaan neljä sataa miestä ja he tulivat alas Karjalaan, missä he menivät seuduille, joissa väen paljouden takia oli jotain otettavaa. Siellä he hävittivät ja saivat saalista; sitten talven tullessa he kulkivat takaisin ylös Finnmarkiin. Vanhemmassa tutkimuksessa Torolfin ja Faravidin yhteinen sotaretki karjalaisia vastaan sijoitettiin arvelematta siihen vaiheeseen 800-luvulla, josta saaga muodollisesti kertoo. Tarkkaan ottaen Torolfin ja Faravidin taistelu karjalaisten kanssa olisi tapahtunut vuonna 877. Nykyisin tilanne nähdään varsin paljon toisenlaisesta näkökulmasta. Saaga lienee kirjoitettu Islannissa noin vuosien 1230-1240 välisenä aikana. Kertomuksessa pannaan kainulaiset ja norjalaiset taistelemaan tuntureilla yhdessä karjalaisia vastaan. Karjalaisten expansio ei Julkun mukaan ole vielä 800-luvulla voinut yltää näin pohjoiseen. Näyttäisi nyt käytettävissä olevien tietojen perusteella, että tämä olisi ollut mahdollista vasta ehkä noin vuoden 1100 jälkeen. Yleisesti voitaneen väittää, että Egilin saagan kuvauksessa esiintyy aineksia, jotka eivät millään sovi 800-luvun lopulle, mutta ne näyttäisivät erinomaisesti sopivan 1100-luvulle ja myös 1200-luvun alkuun. Vaikka Egilin saaga eräin osin on epähistoriallinen ja siinä sulautuvat yhteen eri aikakausilta olevat ainekset, niin silti sitä on pidettävä varsin pitkälle historiallisena. Fundinn Noregrista se poikkeaa jyrkästi siinä, että Egilin saagan tapahtumat liikkuvat arkipäivien tapahtumien eikä myyttien tasolla. Ne välittävät kuvan jonkin tietyn ajanjakson arjesta. Kiehtova henkilö on tietenkin saagan kainulaiskuningas Faravid. Kun Fundinn Noregrin kainulaiskuninkaat olivat puhtaasti tarullisia henkilöitä, niin Faravidista sen sijaan syntyy vaikutelma, että hän olisi kerran elänyt historiallinen henkilö. Koskaan emme tietenkään saa lopullista varmistusta tähän arveluun. Kainulaisten kuningas Kaukomieli Faravid ei ole skandinaavinen nimi. Tämän vuoksi onkin arveltu, että se olisi suora käännös suomenkielisestä nimestä, joka olisi ollut Kaukomieli, Kaukamoinen tai jotain muuta samantapaista. Faravid on saattanut olla kuningas-päällikkö, tai hän on voinut olla jotakin tiettyä tehtävää varten valittu päällikkö, jota sitten skandinaavit omasta näkökulmastaan katsoen kutsuivat kuninkaan nimellä. Ei suomalaisessa yhteiskunnassakaan kuningas ollut tuntematon arvohenkilö. Faravidin osalta on vielä pantava merkille ainakin jonkinlainen jatkuvuus hänen kuninkaan asemassaan, sillä Torolf teki vuoden kuluttua ensimmäisestä retkestään toisen edelleen Faravidin kanssa. Myös maininta kainulaisten laista, jonka mukaan kuninkaalle ja hänen seurueelleen tuli tietty osuus saaliista, näyttäisi viittaavan instituution jatkuvuuteen. Kuningas Faravidillä oli mukanaan peräti kolmesataa miestä, kun taas Torolfilla oli vain sata. Tietysti nämä luvut saagassa ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niiden varaan voi rakentaa juuri mitään. Pientä viitettä todellisuuteen ne saattavat kuitenkin sisältää. Tilannehan oli se, että Torolf tuli ikäänkuin ulkopuolelta Kainuunmaahan Faravidin ja tämän miesten avuksi. Faravid taas toimi ikäänkuin omalta alueeltaan käsin. Voitaisiin hyvin ajatella että miesten lukumäärä ilmaisee joukkojen voimasuhteita, Faravidilla enemmän, Torolfilla vähemmän. Jos ajattelemme Faravidin olleen eteläinen kaukoretkeilijä, niin hänen mukanaan oli todella suuri sotajoukko. Jas taas ajattelemme hänen olleen pohjoisen kiinteän asutuksen edustaja – tätä käsitysta Julku pitää oikeampana – niin siinä tapauksessa Faravidin on täytynyt suorittaa melkoinen väenotto pohjoisen varmasti varsin harvaan asutuista kiinteän asutuksen keskuksista. Retkelle on kaiketi lähdetty periaatteen ’mies talosta’ mukaan. Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä ei voi saagan pohjalta tehdä kainulaisten yhteiskunnallisesta järjestyksestä, mutta Jalmari Jaakkolan tapaan esittää Julku arvion, että kuvaus joka tapauksessa edellyttää varsin kiinteää yhteiskunnallista organisaatiota kainulaisilla. Vaikka saagan mainitsema miesmäärä onkin tulkittava stereotyyppiseksi ilmaisuksi, niin näyttäisi siltä, että Faravidilla oli käytettävissän varsin suuret voimavarat. Tämä viittaa Julkun mukaan varsin suureen alueeseen ja kiinteään asumukseen, ehkä myös Faravidin aseman vakinaisuuteen. Jo Fundinn Noregrissa kiinnittyy huomio siihen mielenkiintoiseen kielelliseen seikkaan, että kun saagassa kerronta tapahtuu imperfektissä, niin maantieteelliset tosiasiat kuitenkin kuvataan preesensissä. Sama toistuu sitten Egilin saagassa aivan johdonmukaisesti. Aikamuodon vaihtaminen tuskin on merkityksetöntä. Se näyttäisi vahvistavan ajatusta, että maantieteellisiä tosiasioita kuvatessaan saagojen kirjoittajat lähtivät todella siitä, että he kuvasivat tietojensa mukaan kirjoitushetkelläkin paikkansa pitäviä tosiasioita. Kuvauksen solmukohta on Finnmark, jonka asema meriin nähden ilmoitetaan moitteettomasti. Tärkeä seikka on Finnmarkin ulottuminen hyvin etelään eli sydänkeskiajan Finnmark oli paljon laajempi alue kuin myöhempien aikojen Finnmark. Tämäm jälkeen luetellaan aivan moitteettomalla tavalla joukko maakuntia. Itään Maumudalista on Jemtlanti, minkä jälkeen mainitaan Helsinglanti, Kainuunmaa, Suomi ja Karjala. Saagan kirjoittajan näkökulma on siis kasvanut yhtäältä Norjan ja Finnmarkin pohjalta ja toisaalta Pohjanlahden mailmasta. Tietysti aivan viimeiseltä osalta on pantava merkille Suomenlahden järjestelmä. Näkökulma on siis hyvin pitkälle merellinen. Tämä ehkä selittää osaltaan sen ettei Hämettä mainita. Jälleen kerran on siis Muinais-Kainuun osalta tuloksena johtopäätös, että se sijaitsi Pohjanlahden perukan molemmilla rannoilla. Tärkeä tieto sisältyy siihen kohtaan saagassa, jossa kerrotaan Torolfin paluusta kotiin retkeltään Faravidin kanssa. Hän tuli tunturilta Vavsneriin ja sieltä kartanoonsa Sandnäsissa. Paikat ovat vain vähäisen pohjoiseen Trondheimista aivan Haalogalandin eteläosassa. Sitten samana talvena Torolf lähti uudelleen tuntureille ja kulki suoraan itään Kainuunmaahan. Jos nyt Sandnäsista kuljetaan suoraan itään, tullaan Tornion seudulle. Jos taas otetaan lukuun muinaisskandinaaviset ilmansuuntajärjestelmät, niin tullaan Uumajan – Piitimen seudulle. Suoraan itään kulkemalla Torolf joka tapauksessa tuli Kainuunmaahan. Tämäkin pieni seikka osoittaa hyvin selvästi sen, että Kainuunmaa saattoi sijaita vain Pohjanlahden perukassa ja sen molemmilla rannoilla. Tultuaan nyt Faravidin luokse Torolf piti neuvoa tämän kanssa; sitten he kulkivat tunturin yli ja tulivat alas Karjalaan, missä hakeutuivat tiheästi asutuille seuduille, hävittelivät ja saivat paljon saalista. Jo pelkästään se, että he tulivat ’alas’ Karjalaan, viittaa heidän tulleen Karjalan keskusseudulle, ehkä juuri Käkisalmen Karjalaan. Muualta tuskin olisi ollut löydettävissäkään tiheästi asuttuja seutuja ryöstettäviksi. Jää vain miettimään, oliko nyt tässä tilanteessa Pielisen – Oulujoen sotatie jälleen väylänä. Tavallisestihan sitä kulkivat karjalaiset etelästä pohjoiseen; nyt sotaretken suunta olisi ollut päinvastainen. Kun kerran karjalaiset pystyivät tuon matkan tekemään yhteen suuntaan, niin tottahan on ajateltava norjalaisten ja kainulaisten pystyneen tekemään sen toiseen suuntaan. Kun nyt verrataan Kainuunmaan sijoittumista Egilin saagan pohjalla siihen, millä tavalla Kainuunmaa sijoittui Ottarin kertomuksen ja Alfredin pohdiskelujen sekä Fundinn Noregrin pohjalta, niin itse asiassa emme löydä mitään oleellesia eroja. Kaikki kolme lähdettä sijoittavat Kainuun täsmälleen samalla tavalla. Tämä ei enää voi olla sattuma.
Muut saagat ja saman ajan lähteet Orkneyingasaagan Fundinn Noregr ja Egilin saaga eivät toki ole ainoat muinaisislantilaiset saagat, joissa Kainuunmaa tai kainulaiset tai joku kainulaispäällikkö mainitaan. Nämä saagat ovat kuitenkin ainoat, joihin sisältyy joko suoraan tai välillisesti laaja maantieteellinen kuvaus pohjoisista alueista ja Kainuunmaa asetetaan suhteisiin sitä ympäröiviin alueisiin. Muissa saagoissa Kainuunmaa mainitaan vain ohimennen kiinnittämättä siihen sen enempää huomiota. Julkun mielestä juuri tämän seikan takia nämä pienet maininnat ovat sitäkin arvokkaampia.
|
webmaster Mikael.Reuter@iki.filast update: 2003-01-04. Ms-Frontpage2000. Opt rez 1024x768. |
